Kuule kylämme tarinoita
Jokaisella kuvalla on tarinansa
Kesäisin yksi kesätoreista järjestetään erityisesti pikkuväelle. Kuvassa hurjaa menoa kepparikisassa, jossa jokainen osallistuja palkittiin ruusukkein. Ohjelmassa oli myös mm. sammustusharjoituksia sammutuspeitteellä ja keilojen kaatamista paloruiskulla.
Seurojentalolla järjestetään mm. konsertteja, teatteriesityksiä ja kahvitilaisuuksia kylällä vieraileville ryhmille. Ehtoisat emännät odottavat vieraita tuleviksi!
Vuosien työn, kymmenien kirjeiden ja vetoomusten jälkeen Vuonislahden tie viimeinkin sai uuden päällystyksen. Uuden tien vihki käyttöön ministeri Harakka ja mukana oli kansanedustaja Seppo Eskelinen, jonka panos tienkunnostuksessa oli korvaamaton.
Vuonislahden joulukausi avattiin Wanhan Koulun Puodin, marttojen ja kyläseuran yhteisvoimin. Pikkuväen temppurata Simpauttaja-puistikossa sai suursuosion, marttojen tilamaitoon tehty joulupuuro vei kielen mennessään ja päivän huipennukseksi valaistiin 18 m kuusi Puodin pihaan sadoin valoin.
Kaamoksen kaatajaiseksi järjestettiin Loimu ja loitsu - ilta marraskuuta valaisemaan. Tietäjä-Jouko ja rouva-Riikka johdattelivat rahvaan lyhtykävelylle pitkin pimeitä kujia. Tietäjä loitsusi veden-, metsän- ja tulen synnyn.
Ilta päättyi glögin ja herkkujen nauttimiseen Wanhan Koulun Puodissa.
SF-Caravan Pielisen Karjala ry:n Rekiniemen leirintäalueella tehdään 2021 ja 2022 suuria lisäinvestointeja. Taustalla rinteellä oleva kerhomaja on kunnostettu ympärivuotiseen käyttöön, lasten leikkialue saanut uuden ilmeen, alueen valaistus ajanmukaistettu ja kuvassa on uuden kahvila- ja toimistorakennuksen pohjatyöt käynnissä. Rakennus valmistuu kesäksi 2022.
Perinne syntyi jo ensi kerrasta: Simpauttajan lakitus! Vapun aattona puolilta päivin Wanhan Koulun Puodin emäntä ja isäntä Riikka ja Calle Heinonen lakittivat "Maaliman parhaan käsillään seisovan orjan", Simpauttajan.
Pohjois-Karjalan martat tempaisivat Vuonislahdessa ja heidän opastuksellaan Wanhan Koulun pihaan perustettiin oikeaoppisesti kaksi satolootaa, josta kuka vaan ohikulkija voi käydä napsimassa maistiaisia kesän mittaan. Martta-pihalla on nyt myös riippukeinu lötkötellä heti Marttojen hopeakuusen kupeessa.
Ala-Kelvän mylly kylän eteläpäässä Läpikäytäväntiellä on ehdoton nähtävyys. Monta kessua on palanut ja monta lapsten seikkailua on koettu jauhoja odotellessa. Jokea ollaan palauttamassa entiselleen. Pato puretaan, joen pohja soritetaan ja kaloille tehdään luonnollinen kulkureitti kutemapaikoille.
Kun Vuonislahti-Koli jäätien viereen avataan retkiluistelurata, ilmestyy
järvelle myös kaikkien suosikki Pielisen Pingviini. Pielisen Pingviini
alias Taisto Lehikoinen on hyvän mielen lähettiläs, joka jakaa Lieksan
Lehden luisteluradan varressa oleviin postilaatikoihin sen ilmestyessä tiistai- ja torstaiaamuisin. Hän
pitää myös huolen, että postilaatikoista löytyy aina herkkuja lapsille. Kuvassa saksalainen TV-ryhmä tekemässä ohjelmaa jäätieltä.
Täällä tehdään tapahtumia yhteistuumin. Tässäkin Jäätie tutuksi -tapahtuman porukassa on mukana niin caravanareita, mökkiläisiä kuin kyläläisiäkin. Kyläseuran hallitukseen kuuluu edustajat kaikista muista kylän yhdistyksistä sekä kyläläisten edustajat varajäseninä. Hekin ovat aina kokouksissa läsnä päätösvaltaisina. Eli kyläseuran hallitkusessa on vain kuusi varsinaista jäsentä, mutta se edustaa kattavasti koko kylää!
Vuonislahden martat järjestävät vuosittain kekripuuropäivän. Olemme saaneet herkutella mm. peruna- ja naurispuurolla, ohrapuurolla sekä ruispuolukkapuurolla. Tarjolla on ollut myös gluteenittomia vaihtoehtoja. Puurolla herkutteljoita paikalle kertyy aina kymmenittäin!
Heinäkuussa caravaanarit järjestävät Kalasta ja nauti -tapahtuman. Päivä alkaa yleensä onkikilpailulla Salmen silloilla. Asiaan vihkiytyneet caravanarit tarjoavat Rekiniemessä suussasulavia kalaherkkuja ja kylän kesätori siirtyy päiväksi leirintäalueella
. Uutuutena kokeiltiin kalakukkokoulua kaikille halukkaille ja se sai suursuosion!
Päätimme keväällä ryhryä porukalla harrastamaan vesijuoksua Pielisessä ja sen ympäristössä. Tässä polskuttelemme Kelvänjoessa. Vesijuoksun lisäksi kylällä on oma joogaryhmä, johon ovat tervetulleita kaikki kylällä oleskelevat ympäri vuoden.
Vuonislahden seurojentalolla pyörii talvisaikaan kyläläisten oma Kästyöpaja. Pajassa pääasiassa kudotaan, mutta tässä kunnostetaan kyläseuran hankkimia potkureita ensi talven jäitä varten. Potkureiden nimet lienee tuttuja: Kuuno, Juuli, Otto, Imppa, Hilippa, Eeli ja Simpauttaja.
Kesän avauksen yhteydessä 2018 Kylätoimintakeskus Kukon pihassa paljastettiin pajuveistos "Maaliman paras käsillään seisova orja" eli Simpauttaja. Teoksen on tehnyt taiteilija Seppo Mölsä. Paljastuksen yhteydessä Vuonislahti julistautui Simpauttaja-kyläksi.
Yläkuvassa Simpauttajaa kannetaan alustalleen.
Tässä kaksi iloista talkoolaista Vuonis-rantateatterin kahvitushommissa. Talkooväen sinivalkoiset asut tehtiin kylän Kästyöpajassa itsenäisyyden juhlavuonna.
Yhdessä idoiminen, suunittelu ja tapahtumien toteustus on kylällämme elämän suola!
Vuonis-rantateatterissa on esitetty Vuonislahden taiteilijatalon tuottamana Heikki Turusen teksteihin pohjuatuvia näytelmiä. Suurimman suosion sai Simpattaja, jota kävi kahtena peräkkäisenä kesänä katsomassa yhteensä lähes 10 000 katsojaa.
Suomi 100 -vuotta juhlittiin kylällä vuoden ympäri. Juhlinta päättyi joulukuussa iltamiin. Illan kohokohta oli go-go-poikien, Eero ja Jouko, esittämä hulvaton tanssi. Säkkijärven polkan tahtiin - tietenkin.
Toukokussa 2016 Käsityöpajan kutojat päättivät kokeilla maton kutomista vuorokauden ympäri. Aamusta aamuun kudottiin pareittain tauotta ja mattoa syntyi 15,2m! Maratonmatosta ommeltiin kasseja, tyynyjä, säkkityynyjä ja pikkumattoja, jotka myytiin Kylätoimintakeskus Kukon hyväksi.
Muikkumarkkinoilla valitaan joka vuosi Paras MuikkuMaku. Idean isä on Sakari Kuosmanen, joka oli esiintymässä markkinoilla. Parhaan MuikkuMaun valitsee aina eri henkilö tai henkilöt ja heitä on ollut vaikka ketä piispa Arseenista ja Asko Saarelaisesta Raimo Sailakseen.
Syksyllä 2019 tuli kuluneeksi 40 vuotta kylätoiminnan aloittamisesta Vuonislahdessa. Juhlan kunniaksi järjestimme leppoisat illalliskemut Hotelli Pielisessä. Kuvassa oikealla Jaatisen Maija, joka oli mukana jo ensimmäisessä kylätoimikunnassa. Hänen kanssaan kilistää Tuula Koivula, joka oli kyläkoulun hengetär laittaen ruokkaa, lämmittäen, tehden lumityöt, siivoten ja halkohommat hoitaen.
Usean vuoden ajan on jäätien rannassa järjestetty Jäätie tutuksi- tapahtumia. Monipuolinen ulkoilutapahtuma on tarkoitettu myös perheen pienimmille. Talven 2020 hittiajoneuvo oli polkuauto! Suuren suosion ovat saavuttaneet myös hevosreki- ja koiravaljakkoajelut. Nuotiopaikka, pannukahvi, tuoreet munkit ja paistettua makkaraa! Mitäpä sitä muuta!
Silloin tällöin kylälle ilmestyy yllättäviä vetonauloja. Pari talvea sitten kireiden pakkasten aikaan useita lapinpöllöjä asettui useammaksi viikoksi kyläilemään. Sana kiersi lintubongareiden piirissä ja väkeä saapui pitkienkin taipaleitten takaa. Kuvan miehet totesivat, että pöllöt on täällä ojassa ja lintu langalla!